Poets of the Fall on täällä taas! Yhtyeen tuorein albumi "Ghostlight" ilmestyi keväällä 2022 ja vie kokoonpanon jälleen keikkalavoille ympäri maailmaa. Levyjulkkareita vietettiin loppuunmyydyn Helsingin Vanhan Ylioppilastalon 1100 kävijän edessä. Levy nousi Suomen fyysisen albumilistan ykköseksi!
Poetsien tarina on uskomattoman hieno. Vuonna 2003 alkunsa saanut yhtye on toiminut alusta asti itsenäisesti ja noussut siitä huolimatta kansainväliseen suosioon, joka kestää edelleenkin näin 2020-luvulla. Marko Saareston, Olli Tukiaisen ja Markus Kaarlosen perustama kokoonpano yhdistelee musiikissaan elementtejä popista, rockista, metallista sekä vaihtoehtoisemmasta industrial-kamasta.
Heti ensimmäinen single Late Goodbye tavoitti miljoonayleisön, sillä se soi huippusuositun Max Payne -pelin jatko-osassa. Debyyttialbumi "Signs of Life" myi platinaa ja nousi Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Täysin samoin tapahtui vuonna 2006 ilmestyneen "Carnival of Rust" -levyn kohdalla. Poets of the Fall sai jo tässä vaiheessa tunnustusta mm. MTV Europe Music Awards ja Emma -palkinnoin.
Kahden ensimmäisen levyn lisäksi Suomen virallisen albumilistan ykköseksi nousivat myös "Revolution Roulette", "Twilight Theater", "Jealous Gods" sekä "Ultraviolet". Toisin sanoen bändillä on hallussa jo tähän mennessä käsittämättömät kuusi listaykkösalbumia! Poetsien tunnetuimpiin hitteihin lukeutuvat kappaleet kuten Carnival of Rust, Late Goodbye, War, My Dark Disquiet, Lift, Cradled in Love sekä Dreaming Wide Awake.
Näyttävistä videoistaan tunnettu Poets of the Fall kiertää aktiivisesti eri puolilla palloa. He ovat esiintyneet loppuunmyydyille yleisöille Euroopan suurkaupungeissa, mutta rundanneet myös aina Intiasta Yhdysvaltoihin asti. Heillä on myös oma bändi rinnakkaistodellisuudessa, sillä Poets of the Fallia kuullaan Alan Waken ja Controlin kaltaisissa peleissä esiintymässä nimellä Old Gods of Asgard.
Vuoden 2020 poikkeusolosuhteissa yhtye ei jäänyt suinkaan lepäämään laakereilleen. Sen sijaan, he purkittivat Aleksanterin teatterin miljöössä akustisia erikoisversioita omasta tuotannostaan ja julkaisivat näitä videona sekä audiona kerran kuukaudessa läpi vuoden. Tästä tempauksesta ilmestyi myös "Alexander Theatre Sessions" -levy joulukuussa 2020. Mikä parasta, tämä konsepti mahdollisti Poets of the Fall -fanien kokoontumisen yhteen ympäri maailmaa, sillä bändi järjesti myös kuukausittaisen chat-hetken YouTubessa julkaisujen yhteydessä.
Yhtye
Marko Saaresto, laulu
Olli Tukiainen, kitara
Markus Kaarlonen, koskettimet
Jaska Mäkinen, kitara ja taustalaulu
Jani Snellman, basso
Jari Salminen, rummut