Skip to main content

Neumann

Neumann kohosi menestysyhtye Dingon kaikkein järjettömimpinä kulta-aikoina Suomen palvotuimmaksi solistiksi ja lauluntekijäksi. Hän on toiminut paitsi ko. bändin keulakuvana jo neljänkymmenen vuoden ajan, esiintynyt ja levyttänyt vuosien varrella aktiivisesti myös soolona. Mittavasta diskografiasta löytyy Dingon tuotannon lisäksi viisi sooloalbumia.

Emma Gaalassa Neumann on palkittu vuoden miessolistina sekä neljällä Dingolle osoitetulla pystillä. Hänestä on kirjoitettu tähän mennessä jo kaksi elämäkertaa ja tuoreimpana kunnianosoituksena musikaali, jossa Dingo-ilmiötä käsitellään nimenomaan porilaisen suunnannäyttäjän näkökulmasta. Neumann tähditti myös Vain elämää -hittiformaatin supersuosittua avauskautta, joka palkittiin niin Emmalla kuin Venla-patsaallakin.

Agentti: Miska Nipuli