

Elektronisen musiikin vaikutteiden ja raskaamman hevin välimaastossa seikkaileva Cyan Kicks julkaisee uuden albumin ”I Never Said 4ever” 5. toukokuuta! Tulevalta levyltä on jo lohkaistu ennakkoon mm. kultaa striimannut hittisingle Hurricane. Uuden pitkäsoiton myötä bändi kiertää esiintymässä niin Suomessa, Saksassa kuin Hollannissakin.
Cyan Kicks nousi suuren yleisön tietoisuuteen kovatasoisen Uuden Musiikin Kilpailun kautta keväällä 2022. Oli nimittäin hilkulla, ettei nelikko päätynyt Suomen Euroviisuedustajaksi The Rasmuksen sijaan. Uuden musiikin diggareiden tutkassa bändi on ollut kuitenkin jo paljon pidempään. Vuonna 2019 ilmestynyt esikoislevy ”I Don’t Love You” valittiin heti ehdokkaaksi vuoden parhaan rockalbumin kategoriassa Emma Gaalassa. Pari vuotta myöhemmin ilmestynyt ”Not Your Kind” EP puolestaan tarjoili Wish You Well, The Flood ja Let Me Down Slowly -biisien kaltaisia mielettömiä helmiä koko kestonsa täydeltä.
Susanna Alexandra, laulu
Niila Perkkiö, kitara
Leevi Erkkilä, basso ja taustalaulu
Pietari Reijonen, rummut