Särre

Pitkän uran tehnyt suomiräpin moniottelija aloitti musiikkihommat jo vuosituhannen vaihteessa. Hän pudotti riimejä aluksi englanniksi nimellä Payperwork ja oli osa yhtyettä nimeltä Lost Cause, joka nousi laajemman yleisön tietoisuuteen myöhemmin nimellä Loost Koos. Artisti on voittanut myös rap SM -tittelin englanninkielisessä sarjassa nimellä So Hot It Hurts vuonna 2005.

Loost Koosin kiiteltyjen julkaisujen jälkeen alkoi sooloura Särrenä. Virallinen soolodebyytti ”Ei riitä” julkaistiin vuonna 2016. Siltä muistetaan erityisesti Karri Koiran kanssa duunattu, tuplaplatinaa lähestyvä single Hesan naiset sekä Leikkaa sukka -kappale. Vuonna 2017 hän oli tekemässä Suomen korismaajoukkueen virallista kannatusbiisiä Kuudes pelaaja.

Tähän päälle omakustanteet, vierailut muiden albumeilla, oma levy-yhtiö Rutilus ja aivan ilmiömäiset taidot freestylessä (Särre on myös yksi osa vapaatyylittelyyn erikoistunutta Freerap-kokoonpanoa)… Do the math.

Hänen viimeisin julkaisunsa on Prinssi Jusufin kanssa tehty yhteinen EP ”Itä vs. Etelä”, joka ilmestyi kesällä 2019.

Katso

Kuuntele