Jätkäjätkät

Parhaillaan uutta albumia työstävä Jätkäjätkät on kahdeksanhenkinen kokoonpano, jonka jäsenistö muodostuu lukuisissa eri yhtyeissä marinoituneista arvostetuista tekijöistä. Heidät tunnetaan erityisesti tiukkana livebändinä, jonka energia tempaa yleisön väkisinkin tanssimaan niin festivaaleilla, konserttisaleissa kuin klubeillakin.

Jätkäjätkien pääasiallisena äänitorvena toimii Emma- ja Teosto-palkittu Asa, joka tunnustetaan yleisesti kotimaisen rap-musiikin merkittävimpien hahmojen joukkoon. Suomalaisen rytmimusiikin ystäville hyvin tuttuja nimiä ovat myös Puppa J sekä Pekka Varmo eli tuttavallisemmin Lataaja Wormisto. Tuottelias Puppa J on ansioitunut erityisesti reggaen saralla niin soolona kuin eri bändeissäkin (mm. Laulurastas, Suhinators, Liljan Loisto). Wormistoa on puolestaan kuultu ja nähty mm. Laineen Kasperin projekteissa.

3rd Rail Musicilla tuottajanakin operoiva Kim ”Kasio” Rantala on tuttu näky varsinkin kiippareiden takaa. Urallaan tämä monilahjakkuus on vaikuttanut lukuisissa eri kokoonpanoissa laajalla skaalalla Amorphiksesta Giant Robotin kautta vaikkapa The Five Corners Quintetiin, puhumattakaan levyistä joilla hän on soittanut tai tuottanut.

Rasmus Pailos tiedetään mm. Atlético Kumpulan ja Dalindéon tyylisistä projekteista, kun taas pasunisti Erno Haukkala on hankkinut kannuksia mm. The Soul Captain Bandissa, The Soul Investigatorsissa sekä The Bad Ass Brass Bandissa vain muutamia mainitaksemme. Basisti Antti Kivimäen on voinut bongata jätkien lisäksi mm. Yonan bändistä ja rumpali Ville ”Tuhooja” Väätäinen on puolestaan vaikuttanut esimerkiksi Palavassa Kaupungissa sekä Asa & Bandissa.

Pandemian sävyttämissä poikkeusolosuhteissa Jätkäjätkät vastasivat yhdestä vuoden 2020 ilahduttavimmista live-esiintymisistä, kun he pääsivät tekemään ”Ykstoist ykstoist” -esikoislevynsä juhlakeikan Helsingin Kulttuuritalolla. Rajatulle yleisömäärälle vedetty keikka oli mieleenpainuvimpia ja riemastuttavimpia tapauksia livekentällä 2020! Jätkäjätkät onkin ylipäätään sellainen ryhmä, jonka meininki on näiden esittelylässytyksien sijaan nähtävä itse ymmärtääkseen kuinka hienosta elämyksestä on kyse.

Yhtye

Asa, MC
Puppa J, kitara ja vokaalit
Rasmus Pailos, haitari, perkussiot ja vokaalit
Erno Haukkala, pasuuna, huilu ja vokaalit
Kim Rantala, koskettimat, haitari ja vokaalit
Ville Väätäinen, rummut
Pekka Varmo, perkussiot ja MC
Antti Kivimäki, basso ja vokaalit

Katso

Kuuntele